Grosspitzin koko

Kuvassa iso grosspitz-uros "Beni" eli Bernie Von Salz-Talheim. Säkäkorkeus 49,5 cm ja paino n 19.5 kiloa.

Grosspitz eli "suuri saksanpystykorva" on nimestään huolimatta keskikokoinen koira.  Rotumääritelmän mukaan korkeus on 40-50 senttimetriä ja painon pitäisi olla suhteessa korkeuteen. Mutta minkä kokoisia grosspitzejä sitten löytyy?

Tähän taulukkoon on kerätty tietoja grosspitzien koosta neljästä eri maasta (Saksa, Tsekki, Suomi ja USA). Painot ja pituudet on suhteutettu toisiinsa ja niiden perustella on laskettu kuinka paljon koira painaisi 40 sentin ja 50 sentin korkuisena. Taulukosta on lisäksi otettu erikseen  minimi- ja maksimipainot annetuista tiedoista. Päivitän tietoja taulukkoon, kun saamme lisää painoja ja korkeuksia.

Taulukosta ei selviä onko koira terveellisen painoinen. Joidenkin koirien osalta painoksi on muutettu sellainen paino, jonka omistaja on sanonut olevan koiran ihannepainon, vaikkei koira tällä hetkellä olisikaan sen painoinen. Average on taulukossa toistaiseksi vain numeerinen keskiarvo, ei painotettu keskiarvo. Taulukkoa päivitetään, kun tietoja saadaan lisää.

 

 

Grosspitz size statistics / Grosspitz größe, statistik

Information from Czech, Germany, Finland, USA. Calculation has been done by dividing weight with height and calculated back what would that specific dog weight if dog were 40 cm or 50 cm height (15,7 inch / 19.7 inch). Last columns are weigh in lbs.
weightheightkg/cmkg/40cmkg/50 cmlbs/ 15,7"lbs / 19,7"
min9,0038,009,4711,8420,8926,11
max29,0056,0021,0926,3646,5058,12
average17,9346,880,3815,1918,9933,4941,87
16,046,00,313,917,430,738,3
16,048,00,313,316,729,436,7
19,749,50,415,919,935,143,9
13,045,00,311,614,425,531,8
16,046,00,313,917,430,738,3
29,055,00,521,126,446,558,1
14,044,00,312,715,928,135,1
20,047,00,417,021,337,546,9
22,048,00,518,322,940,450,5
22,047,00,518,723,441,351,6
25,048,00,520,826,045,957,4
22,046,00,519,123,942,252,7
17,049,00,313,917,330,638,2
22,046,00,519,123,942,252,7
19,047,00,416,220,235,644,6
22,048,50,518,122,740,050,0
19,047,00,416,220,235,644,6
16,541,50,415,919,935,143,8
15,045,00,313,316,729,436,7
15,048,00,312,515,627,634,4
11,845,00,310,513,123,128,9
20,049,00,416,320,436,045,0
17,848,00,414,818,532,740,9
16,045,00,414,217,831,439,2
16,043,00,414,918,632,841,0
17,045,00,415,118,933,341,6
17,049,00,313,917,330,638,2
27,054,00,520,025,044,155,1
21,047,00,417,922,339,449,3
22,654,00,416,720,936,946,1
18,049,00,414,718,432,440,5
15,047,00,312,816,028,135,2
14,546,00,312,615,827,834,7
13,043,00,312,115,126,733,3
21,155,00,415,319,233,842,3
14,249,00,311,614,525,631,9
24,256,00,417,321,638,147,6
15,045,00,313,316,729,436,7
20,053,00,415,118,933,341,6
15,546,00,313,516,829,737,1
16,042,00,415,219,033,642,0
21,052,00,416,220,235,644,5
21,050,00,416,821,037,046,3
15,043,00,314,017,430,838,5
14,045,00,312,415,627,434,3
11410,310,713,423,729,6
12430,311,214,024,630,8
1845,50,415,819,834,943,6
24490,519,624,543,254,0
13420,312,415,527,334,1
1943,50,417,521,838,548,1
1842,50,416,921,237,346,7
9380,29,511,820,926,1
18460,415,719,634,543,1
13420,312,415,527,334,1
18470,415,319,133,842,2
15470,312,816,028,135,2
20470,417,021,337,546,9
25490,520,425,545,056,2
17,0048,000,414,217,731,239,0

Etsimme sijoituskotia (yhteisomistuskotia)

Tässä on "Typy" eli Hey Dude Ain't No Star. Typy on grosspitz, Jäbän ja Nöpön tytär, joka on syntynyt 13.7.2021.

Olemme miettineet pitkään jäisikö Typy osaksi laumaamme vai hakisimmeko hänelle yhteistyökodin. Typy ei siis ole varsinaisesti myynnissä, vaan haemme hänelle sijoituskodin tyyppistä yhteisomistuskotia. Koira on siis perheelle rakas perheenjäsen ja harrastuskaveri, mutta mahdollinen jalostusoikeus jää kasvattajille, samalla kuin mm. virallisten terveystarkastusten teettäminen. Yhteistyökoti tarkoittaa sitä, että Typy olisi aivan kuin kokonaan omistamasi koira, jonka kasvattaja on tukenasi, et kuitenkaan voi esim. steriloida koiraa tai teettää sillä pentuja.

Millaista perhettä  etsimme Typylle? Sellaista, joka asuisi mahdollisimman lähellä meitä tai yhteistyökasvattaja Kirsiä, eli mieluiten jossain pääkaupunkiseudulla. Etsimme sellaista ihmistä / perhettä, joka olisi kiinnostunut juuri tästä rodusta ja myös ymmärtää, että nämä ovat paljon muutakin kuin ihania "nallekarhuja". Ennen kaikkea etsimme sitä ihmistä / perhettä, joista vain jotenkin tulee se just oikea tunne, sellainen, että meistä voisi tulla ystäviä ja molemmin puolin herää luottamus.

Ihan täydellistä olisi, jos olisit itsekin kiinnostunut ainakin kokeilemaan koiranäyttelyissä käymistä Typyn kanssa, mutta jos et itse halua mukaan koiranäyttelyihin, sekin on ok. Oletamme Typystä kasvavan tulevaisuudessa mm. koiranäyttelyissä menestyjän, joten jos et itse käy näyttelyissä, otamme hänet mielellämme mukaamme. Tai vielä mieluummin autamme sinut alkuun koiranäyttelyharrastuksenkin kanssa, jos et sitä ole vielä kokeillut.

Typy on aktiivinen ja päättäväinen nuori grosspitz-neito. Luultavasti olisi myös loistava esim. agility-kaverina, sillä on mm. jo erinomainen kiipeilijä.

Ota yhteyttä, jos luulet, että olisit etsimämme perhe Typylle :). Ja jos ei juuri sitä oikeaa ihmistä / tunnetta löydy, niin Typy jää tänne meille lauman jatkoksi <3

Pennut jo yhdeksän viikon vanhoja

Voi, miten nopeasti aika onkaan mennyt - suorastaan liian nopeasti <3. Tiedän, että pienten on aika lennähtää (tai vipeltää) pesästä, mutta aika tuntui silti loppuvan kesken. Onnekseni voin tässä kohtaa todeta, että suurin osa pennuista jää todella lähelle, mutta yksi lentää niin kauas, että voi olla ettemme enää koskaan näe, aika näyttää.

Poika Hey Dude Ain't No Rock Star eli kutsumanimeltään "Hippi" muutti omaan kotiinsa rakkaan ystävämme luokse 13.9.  Tämä yhteys oli tarkoitettu, poika vain istahti ja valitsi itselleen ihmiset, vaikkeivat ihmiset edes tienneet tarvitsevansa yhtä hippiä elämäänsä. Poika on  yhteisomistuksessa.

Tyttö "puolitassu", jota myös Hertaksi kutsuimme  ja on nyt nimeltään Hey Dude Aesir is Amazing suuntaa kohti Amerikkaa  20.9. ja tulee toivottavasti olemaan yksi tulevan USA:n grosspitz-kannan kantaäitejä. Lennän ensin tytön kanssa Saksaan, josta hänen tiensä kulkee lopulta Alaskan kautta Georgiań osavaltioon. Tästä kerromme lisää myöhemmin. Onneksi pentu on sen verran pieni, että saa matkustaa ihmisen kanssa matkustamossa.

Ensimmäisenä syntynyt "HIpsu" sai viralliseksi nimeksiin Hey Dude Aim For The Stars on jatkossa  kutsumanimeltään Neve ja hän muuttaa ystävän ystävän luokse, tai no, nyt voi jo sanoa, että meidän uusien ystävien luokse, tämäkin tarina oli kirjoitettu tähtiin ja tarkoitettu tapahtuvaksi. Neve on myös yhteisomistuksessa.

Sitten meillä on "Typy" Hey Dude Ain't No Star, jonka osalta olemmekin vielä ihmeissämme. Tarkoitus ei ole yhtään pennuista jättää kotiin kasvamaan, mutta toistaiseksi ei yksikään pentua kyselleistä perheistä ole tuntunut juuri tälle pennulle sopivalta. Typylle on siis mahdollisesti etsinnässä myös yhteisomistuskoti pääkaupunkiseudun tuntumasta, sellainen koti joka olisi kiinnostunut myös itse käymään näyttelyissä - tästä voin kyllä tarvittaessa luopua ja käydä itse, jos muuten kaikki palikat osuvat kohdalleen. Typy lähtee yhteistyökotiin siis vain jos löydämme sellaisen perheen, josta intuitio sanoo, että tämä on juuri se oikea. Haussa siis tuleva uusi ystävä. Voihan se olla, että Typy jää kotiinkin :D.

 

 

Etsimme yhteisomistuskotia / sijoituskotia

Etsimme grosspitz narttupennulle / pennuille yhteistyökoteja

Grosspit z Etsimme rakkaalle  Hipsulle   yhteistyökotia eli sijoituskodin - tyyppistä ratkaisua esim yhteisomistuksella, jolloin jalostusoikeus jää minulle / Kirsille käyttöön ja Hipsu asuu kuitenkin yhteistyökodissa  kuten  oma koira.

Kaikkein mieluiten pääkaupunkiseudulta mahdollisimman läheltä ❤️. Ei ole pakko itse käydä näyttelyissä, kunhan antaa minulle tai Kirsille joskus sovitusti mukaan.

Hipsu on luonteeltaan rohkea, rakastava ja topakka. Tämä on pentueesta se, joka saattaa kokeilla eniten rajojaan. Tarvitsee siis rajat asettavat ja rakastavan kodin, jossa haetaan oikeat keinot toimia. Neiti ilmoittaa jo nyt hyvin selväsri, jos ei jostain pidä.

Oikein ihana neiti, pussaa, on lupsakka ja ihana - paitsi jos ei jostain asiasta pidä 😁 ja näistäkin ilmoittaminen on hyvin lievää, mutta luonteenpiirre on selkeästi siellä jossain olemassa. 

Ainakin siis kaksi näistä neljästä, mahdollisesti jopa kolmekin jää tulevaan kasvatustyöhön Suomessa. Ja yksi eli Aesir lähtee USAan paikalliseen kasvatustyöhön ❤️, ollen toivottavasti tulevaisuudessa yksi rodun kantaäideistä Amerikassa.

Pentuja on kyselty todella paljon, mutta nyt kun on päätetty sijoitukseen / osa-omistukseen jäävät niin hommat pikkaisen muuttuvat

Mikä pentumme kiinnostava, laitathan viestiä ja kerrot miksi rotu kiinnostaa sinua ja millainen yhteistyökoti olisit.  Tärkeimmät toiveet yhteistyökodeille ovat rehellisyys, luotettavuus ja se, että pennulle annetaan sekä tarpeeksi rajoja että rakkautta.
"Typyn" osalta vielä mietimme etsimmekö myös hänelle yhteistyökodin  vai jäisikö hän kotiin kanssamme. Tätä mietimme vielä tovin.

Pennut jo 4 viikon ikäisiä <3

Neljän viikon ikäisiä 10.8.2021

Kuvien päivitys nettisivuille on unohtunut, kun olen istunut loman pentulaatikon vieressä <3. Facebook-sivuilla on kyllä kuvia runsaasti ja Instagramin puolellakin jonkin verran.  Pääset niitä katsomaan, vaikkei sinulla olisikaan ko sovelluksia käytössäsi.

Neljä tervettä ja vahvaa (sekä huippusuloista) pentua syntyi siis 13.7. klo 18.20-19.40 välillä. Nöpö-mamma oli luontainen äiti ja on hoitanut pentusiaan aivan loistavasti.

Tyttö 1 "Hipsuvarvas", musta tyttö, jolla aivan aavistus valkoista takavarpaissa paino 4 viikon iässä 1820 grammaa

Tyttö 2 "Musta Typy", kokomusta tyttö 1940 grammaa

Tyttö 3 "Puolitassu", jolla takatassuista puolet on valkoista ja lisäksi etutassuissa valkoista sekä merkki rinnassa 1920 grammaa

Poika "Ponteva", isoin pennuista, jolla on vähän valkoista takatassuissa sekä etutassuissa että pieni valkoinen merkki rinnassa. 2220 grammaa

Emme ole edelleenkään luvanneet pentuja kenellekään, odottelemme vielä että näemme vähän pentujen kehitystä ja luonnetta, jotta voimme valita kullekin pennulle mielestämme parhaiten sopivan kodin. Nämä pennuthan rekisteröidään "Hey Dude" kasvattajanimelle. Lue tästä lisää tämän linkin kautta.

Ehkä hienoin lahja, minkä voi kasvattajalta saada

Lahja Jäbän kasvattajalta Kirsiltä

Tiedättekö, sain tänään ehkä yhden hienoimmista lahjoista ikinä. Kerron ensin vähän taustaa.
Meidän Jäbä on oikeasti sijoituskoira, eli oikeasti varsinainen omistaja on Jäbän kasvattaja Kirsi Honkanen, ja me olemme "vain" perhe, jonka jäsen Jäbä on. Yhteistyö ja ystävyys Kirsin kanssa on kasvanut vuosien varrella ja olen auttanut etsimään grosspitzejä tuotavaksi Suomeen. Monen vuoden jälkeen löysin sopivan narttukoiran ja oikeasti oli tarkoitus alunperin, että tyttö vain etsisi meiltä käsin yhteistyökotia. Huomasin kuitenkin ehdottavani Kirsille, että ostamme tytön yhdessä ja se jää meille perheenjäseneksi, jos tuntuu laumaan sopivalta.
Jäbän ja Nöpön jälkeläisten oli alusta alkaen tarkoitus olla siis Kirsin eli Ticapon - kennelin nimissä, vaikka suunnitelmat on tehty yhdessä. Harva edes tietää, että oikeasti omistan koiristamme vain osan 😁, tai oikeastaan vain Nöpöstä osan ja Jäbä on sijoituksessa meillä. Olen saanut touhuta kuin omieni kanssa ja oikeasti kennelnimen anominen oli vain päähänpisto. Kasvattajakurssin kävin oppiakseni lisää, vaikka Kirsi onkin toiminut ehkä maailman parhaana opettajana.
Ai niin, se lahja. Sain Kirsiltä lahjan, jonka merkitystä on vaikea kuvata. Tämä meidän pentue rekisteröidään Hey Dude - nimelle, vaikka alunperin pentue on suunniteltu Ticaponin kenneliin ❤️. Kiitos Kirsi ❤️. Tarina ja yhteistyö jatkuu monella tavalla ❤️.
Tänään tavattiin taas monen yhteistyön ja ystävyyden merkeissä. Mukana oli mm Beni (Bernie Von Salz-Talheim) ja Diva (Diva Alba Fortuna Moravia) perheineen.
Ps. Oikean kasvattajan kanssa sijoituskoira voi antaa todellakin paljon. Kiitos Kirsi 😍

Grosspitz -pennut syntyivät 13.7.20

Sikiövedet menivät klo 18.15 ja ensimmäinen pennuista syntyi 13.7.2021 klo 19:20,  Täydellinen musta tyttö, pienillä valkoisilla merkeillä takatassuissa <3. Nöpö putsasi hienosti kalvot.

Pian olikin toisen pennun aika ja maailmaan tupsahti kaunis kokonaan musta tyttö klo 20:05

Tällä välillä menikin aikaa vähän enemmän ja tahti alkoi hidastumaan. Kolmas pentu, tyttö "puolitassu" syntyi klo 21.05. Tällä ihanalla pienellä on takatassuissa isommat valkoiset merkit ja huomasin vasta myöhemmin, että myös etutassuissa on valkoista.

Tässä kohtaa kävimme Nöpön kanssa keskustelun, että pitäisikö sieltä saada kuitenkin yksi poika joukon jatkoksi ja niinhän siinä kävi eli klo 22_40  syntyi pentueen neljäs täydellinen jäsen ja tällä kertaa uros. Pojalla on kauniit valkoiset merkit sekä etu-että takatassuissa   ja lisäksi pieni merkki rinnassa.

Ihan täydellinen pentue <3. Nöpö hoitaa pentuja todella hyvin ja on hoitanut heti ensi hetkistä lähtien, vaikka onkin ollut hämillään. Kaikissa pennuissa näki jo heti syntymässä ihan omanlaisiaan piirteitä hännänheilutuksesta lähtien.

 

Pikkuisten painot ovat nousseet syntymästä asti ja kaikki tuntuu olevan oikein hyvin mallillaan.

 

 

 

 

 

Kuten arvelinkin, Nöpö haki ohjeita ja tukea minulta ja täytyy sanoa, että synnytys oli todella kaunis kokemus. Tietenkin ihan siksi, koska lopputulos oli näin kaunis ja uuden elämän alku, mutta onhan se nyt hienoa, että on oman koiransa kanssa tällainen suhde - koira odottaa, että olet mukana ja auttamassa. Kahden ensimmäisen pennun kanssa istuin siis pentulaatikossa Nöpön kanssa <3. Kolmannen pennun kohdalla meitä olikin "synnytyshuoneessa" jo kaksi ihmistä, kun ystäväni, yhteistyökasvattajani ja Jäbän kasvattaja Kirsi tuli mukaan. Nöpölle myös läheinen ihminen. Tässä kohtaa minä sain keskittyä enemmän seuraamaan ja kyselemään ja oppimaan lisää. Kaikenkaikkiaan aivan mielettömän upea kokemus.

Pentulaatikko on minun sänkyni vieressä, joten saan seurailla yölläkin tarvittaessa pentujen ja Nöpön touhuja. Ensimmäinen yö meni siirrellessä pentuja nisille ja hoivatessa Nöpöä, joka keskittyi pienokaisiinsa, eikä olisi muistanut juoda mitään saati edes lähtenyt pissalle ilman pakottamista.

Nöpö halusi ensimmäisen vuorokauden ajan siirrellä pennut naamansa eteen katsottavaksi, eikä ihan muistanut, että pienen äännähdykset luultavasti tarkoittavat pyyntöä päästä maitobaariin, eikä mamman naaman eteen :D. Kun pennut olivat vuorokauden ikäisiä, alkoi mammakin siirtelemään pentusia itse nisille. Kuvassa kaikki valkomerkkiset pennut alle vuorokauden ikäisinä, kokomusta pentu oli kuvanottohetkellä nisällä.

Pentujen painot 15.7. klo 9:45

415, 395, 389 ja 452 grammaa. Syntymäpainoiltaan olivat todella tasakokoisia ja nyt painot nousevat huimaa vauhtia.

 

Pentujen kodit tullaan valitsemaan siinä vaiheessa, kun tiedämme jo jonkin verran pentujen luonteesta.  Emme siis ole etukäteen emmekä vielä tässäkään kohtaa varanneet pentuja kellekään, vaan pyrimme (yhdessä Kirsin kanssa) löytämään kullekin pennulle sen "parhaan matchin". Toiveissa olisi tällä hetkellä, että tulevat kodit olisivat näyttelymyönteisiä (vaikkei itse haluaisi koiranäyttelyissä käydä niin voisi ehkä joskus päästää koiran minun tai Kirsin mukaan, jos näyttely-ympäristö on koiralle ok), mutta kaikkein tärkeintä on löytää jokaiselle se perhe, jonka uskomme olevan paras juuri kyseiselle pennulle. Ethän siis ole surullinen tai pahastu, mikäli päätösten tultua tällä kertaa meistä ei pentu ollut perheeseesi sopiva. Se ei tarkoita sitä, että mikään olisi pielessä, vaan meidän mielestämme silloin tällä kertaa pentujen luonne ei vain ollut sen kaltainen, että se teille sopisi. Mikäli olet kiinnostunut pennuista, otathan yhteyttä ja kerrot itsestäsi / perheestäsi ja millaista perheenjäsentä olet hakemassa.

paivi.silventoinen@gmail.com tai paivi@grosspitz.fi

Voit myös laittaa kysymyksiä  Facebookin messengerin kautta, esim. Grosspitz Jäbä & Nöpö -sivun kautta, jos kuitenkin laitat esittäytymisesi niin pyydän sen laittamaan sähköpostiin, niin kaikki ovat samassa paikassa.

Yksi narttupennuista mahdollisesti etsii myös sijoituskotia.

Lisäkuvia löytyy parhaiten Facebook-sivuilta, mutta toki välillä päivitän niitä myös tänne.

Pennuntuoksuista torstaita <3 täältä Espoosta, pentulaatikon reunalta <3.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiineyspäivä 61 käynnistynyt – vielä pennut masussa

Neiti Nöpö lepäilee paljon ja halailee paljon. Läheisyydentarve on ollut koko tiineyden ajan voimakas (tosin niin on normaalistikin) ja synnytystä lähestyessä kaipaa vielä enemmän halailua, lähellä olemista ja pusuttelua. Illat meillä päättyvät halauksiin ja pusuihin vierekkäin ja aamut alkavat samalla tavalla.
Nöpö on nyt ollut jo pian kaksi viikkoa aikalailla minimisyömisellä -tosin ehti kyllä kerryttää sitä ennen varalle ihan reilusti – eivätköhän ne pennut sieltä ota omansa. Kertaalleen jo viikonloppuna lämmöt laskivat, mutta nousivat heti takaisin normaaliin. Nyt on taas lämmön laskua, joten mahtaisikohan meillä olla jo huomisiltaan mennessä pennut maailmassa? 63 päivää on täynnä keskiviikkona.
Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin <3 [gallery]

Odotamme pentuja

Odotamme grosspitz-pentuja syntyväksi heinäkuussa 2021

Meille tulee pentuja <3
Yhdistelmästä Nöpö ( Ursel Von Kauthen Ruh) x  Jäbä (Ticapon All For Action) odotamme (yhteistyössä Kirsi Honkanen / kennel Ticapon kanssa) syntyväksi mustaa grosspitz-pentuetta puolivälissä heinäkuuta 😍.
Tiineys varmistettu 11.6.2021  ultrassa ja ainakin neljä vahvaa sydäntä siellä sykkii 💞
Emä: Ursel Von Kauthen Ruh eli Nöpö, syntynyt 31.12.2018.
EE JCH HeW-19 HejW-19 FIW-19 FIJW-19
Terveystulokset: 0/0, C/B, 0/0, Eyes ok
Isä: Ticapon All For Action eli Jäbä, syntynyt 09.05.2015
C.I.B. NORD CH Nordic CH FI CH SE CH DK CH EE CH LV CH LT CH BALT CH FIW-17 NORDW-17
Terveystulokset: 0/0, B/B, 0/0, Eyes ok
Pentuetiedustelut tämän sivun lomakkeen kautta .tai sähköpostitse paivi.silventoinen@gmail.com (paivi@grosspitz.fi -osoitteessa on ilmeisesti ollut jotain vikaa, sillä saimme tiedon, että keväällä viestin lähettämisestä tuli vain virheilmoitus) tai Kirsille ticaponspitz@gmail.com. Huomioithan, että koska teemme Kirsin kanssa yhteistyötä, viestisi lukee sekä Päivi että Kirsi.
Emme lupaa tässä kohtaa pentua vielä kellekään, vaan katsomme pentujen syntymän jälkeen luonteiden mukaan niille sopivimmat kodit.
Pentue rekisteröidään kuonnollisesti Suomen Kennelliittoon (FCI).

Diva on löytänyt yhteistyökodin – Etsimme yhteistyökotia grosspitz pennulle

Päivitys 1.7.2021

Diva siirtyi tänään yhteistyökotiinsa <3. Kiitämme kaikkia Divasta kyselleitä. Divan yhteistyökoti löytyi noin 5 kilometrin päästä meidän kodistamme, ystävämme luota. Jatkamme siis yhdessä heidän kanssaan. Facebook-sivuilla ei ehkä enää ihan niin paljoa nyt näy kuvia Divasta ja hänen kuulumisista. "Uusi mamma" on ystävämme jo yli kuuden vuoden ajalta ja olemme alunperin tutustuneetkin koirien kautta. Tästä tytöstä ja perheestä kuullaan vielä, katsotaan, mitä kaikkea Diva ehtiikään vielä tekemään.

VIimeistä iltaa meidän perheen jäsenenä vietettiin yhdessä sekä uuden perheen että Ticapon kennelin Kirsin kanssa. Nöpö ja Diva tietenkin lämmössä välillä nukkuen pylly vasten pyllyä.

 

Grosspitz Diva ja Nöpö

Etsimme yhteistyökotia pian Tsekistä Suomeen tulevalle valkoiselle grosspitz pennulle Divalle (Diva Alba Fortuna Moravia). Diva on narttupentu, syntynyt 1.4.2021 ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tulee Diva aikoinaan myös jatkamaan sukua.

Grosspitz pentu_DivaDiva  on syntynyt 1.4.2021 lentää Suomeen 3.6.2021 ja tulee ensin meidän kotiimme Espooseen , jotta voimme tutustua neitokaiseen ja persoonallisuutensa tarkemmin ja valita sen mukaan Divalle kaikkein parhaiten sopivan kodin. Diva on minun eli Päivi Silventoinen (kennel Hey Dude) ja Kirsi Honkanen (kennel Ticapon) yhteisomistuksessa ja haemme pienokaiselle yhdessä yhteistyökotia.

Mitä yhteistyökoti sitten meidän kanssamme tarkoittaa?  Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että Diva elää kanssasi osana perhettäsi, mutta toimimme taustatukena ja mahdolliset pentusuunnitelmat (jalostusoikeus) ovat meidän päätettävissämme ja Divan omistajuus säilyy meillä, vaikka hän onkin osa sinun perhettäsi. Toivomme Divalle ensisijaisesti rakastavaa ja rajat asettavat perhettä, mutta myös koiranäyttelymyönteisyyttä - itse ei tarvitse näyttelyyn lähteä, sillä  Kirsi tai minä voimme ottaa näyttelynatkalle neitokaisen mukaan. Aikataulut ja muut sovitaan toki yhdessä, eikä pelkoa, näyttelyissä ei ravata jatkuvasti, kaikkein tärkeintä on, että DIvalla on rakastava ja hyvä koti.

Toivon myös, että sinusta ja perheestäsi tulisi ystäväni ja voisimme vaihtaa säännöllisesti kuulumisia. Olen apunamme ja tukeanne jatkossakin ja toiveissa on myös, että voisitte olla yhteydessä myös Divan kasvattajaan tai vaihtoehtoisesti, minä lähetän Divan kuulumisia ja kuvia hänelle.

Jos olet kiinnostunut Divasta niin lähetä viesti Päiville paivi@grosspitz.fi ja/tai Kirsille  ticaponspitz@gmail.com , kerro perheestäsi ja miksi olet kiinnostunut juuri tästä pennusta. Huomioithan, että viestisi lukee myös Kirsi, sillä valitsemme Divan loppuelämän kodin yhdessä.

Olethan ennen viestin lähettämistä tutustunut rotuun (jos ei rotu ole sinulle entuudestaan tuttu, suosittelen lukemaan näiltä sivuilta ja kyselemään  lisää) ja miettinyt onko alkukantainen rotu sinulle sopiva? Olethan myös huomioinut, että rodulla on vahti- ja suojeluviettiä ja Divankin osalta niiden  voimakkuus selviää vasta aikuisena. Monet grosspitzit ovat myös varautuneita vieraita kohtaan, mutta omilla grosspitzeillämme tuo ilmenee ainoastaan  tilanteissa, jossa kokevat vieraan ihmisen olevan epäilyttävä. Huomioithan kuitenkin, että Divalla saattaa olla myös tätä luonteessaan, vaikka ainakin nyt vaikuttaa hyvin avoimelta pennulta.

Laita rohkeasti viestiä, mutta tosiaan, lue ensin lisätietoja rodusta ja mieti onko grosspitz sinulle sopiva rotu.

Terveisin Päivi, Kirsi ja Diva

Diva on koko nimeltään Diva Alba Fortuna Moravia, kasvattaja on Pavla Šírová, kennel Alba Fortuna Moravia, linkki hänen sivuilleen: https://velkyspic.webnode.cz/
Kuva by Tereza Vondrušková (Kennel Gentle Barbarian), linkki Terezan sivuille https://snehulacizpalumaru.webnode.cz

 

Translate »