Grosspitzin suojeluvietti

Grosspitzin suojeluvietti ja alkukantaisuus voivat aiheuttaa ongelmia, mikäli koiralla ovat nämä piirteet vahvoina ja omistaja ei tunnista niitä, näe niitä ja osaa toimia niiden kanssa. Kirjoitan tähän muutamia esimerkkejä, miten suojeluvietti voi ilmetä ja jos ei tuota piirrettä koirassaan ymmärrä voi tilanteista tulla jotain ihan muuta kuin mitä alapuolella kuvatut tilanteet ovat. Suojeluvietin ansiosta voin itse kulkea huolehtimatta missä vain, voin elää ja asua turvallisin mielin – mutta suojeluvietti on asia, joka minun on tiedostettava ja se on asia, joka minun on koirissani ymmärrettävä ja se on huomioitava. Olen velvollinen myös luomaan koiriini sellaisen suhteen, että ne tietävät minun hoitavan tilanteen, eikä niiden tarvitse normaalitilanteissa ottaa ohjia käsiinsä.

Miten suojeluvietti sitten voi ilmetä ihan arjessa?

Suojeluvietti voi ilmetä ihmisen mielestä kummallisissa tilanteissa ja vaikuttaa pelottavilta ja aggressiiviselta käytökseltä.  Omista koiristani erityisesti Jäbällä on vahva suojeluvietti (uroksilla usein vahvempana kuin nartuilla), vaikka poika rakastaakin vieraitakin todella paljon. Esimerkiksi yhden kerran meillä istui oman perheen lisäksi läheisiä ystäviä kylässä ja heistä yksi minua vastapäätä parin metrin päässä sohvalla.

Henkilö nousi yllättäen ylös (koiran silmin). Itse asiassa henkilö on juuri puhunut maailman vahvimmasta miehestä ja kertoo esittävänsä, miten maailman vahvin -kisassa kannettiin painavia painoja molemmin käsin. Ystävämme siis nousi ylös, nojautui eteen, pullisteli käsiään, tömisteli lattiaa ja alkoi lähestymään minua, (koiran silmissä uhkaavin ja yllättävin elein). Jäbä hyppäsi siis kesken köllöttelyn minun ja henkilön väliin, otti suojeluasennon ja kasvoi silmissä itseään paljon isommaksi koiraksi. Kaikki tämä sekunnin murto-osassa. Sen jälkeen se vilkaisi minua ja alkoi heiluttamaan häntää.

Entä jos koira ei olisi tiennyt voivansa luottaa siihen, että minä kerron sille, mitä tehdä? Tilanne olisi voinut olla täysin erilainen, mutta koira luotti siihen, että minulla on tilanne hallinnassa ja koira itse oli arvioinut väärin tilanteen hetkeksi.

Ystävämme  edellisessä esimerkissä on koiraihmisiä ja tuntenut koiramme koko sen eliniän. Siitä huolimatta ystävämme perääntyi ja istahti takaisin alas salamaakin nopeammin. Selitin hänelle, mistä on kysymys ja näytin myös, että koira tarkisti minulta pitääkö sen hoitaa työnsä eli puolustaa vai onko kaikki kunnossa, tämäkin tapahtui niin, ettei kukaan tajunnut meidän viestintäämme, siihen ei tarvita edes katsetta koiran kanssa.  Jäbä meni välittömästi ymmärrettyään, että kaikki on ok, ystävämme luokse antamaan pusun, häntä heiluen.

 

Entä jos koira ei luottaisikaan siihen, että minä olen kartalla ja olen kykenevä kertomaan sille, miten tilanteessa kuuluu toimia? Silloin olisimme ongelmissa, koska grosspitz tekee helposti omia päätöksiään, jos se ei luota oman ihmisensä johtamiskykyyn tilanteessa kuin tilanteessa. Rotu on reaktiivinen ja on usein huomannut ja reagoinut paljon ennen kuin minä, mutta koska keskinäinen luottamuksemme on vahva, koira myös tarkistaa minulta ennen kuin toimii.

Esimerkki vahti- ja suojeluvietistä

Toinen esimerkki vahtivietistä. Olimme juuri muuttaneet uuteen kotiin loppukesästä 2020 ja olin ottanut uudet kengät käyttöön. Tulin lukitsemattomasta ovesta sisälle niin, että koirat selkeästi eivät olleet tunnistaneet askeleitani (uudet kengät ja pihamaan äänet eivät vielä olleet tuttuja).

Minulla oli vastassani kaksi grosspitziä, jotka seisoivat oviaukossa ja näyttivät jälleen paljon kokoistaan suuremmilta, koirat myös olivat asettautuneet niin, että ne estivät peremmälle asuntoon kulkemisen. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut murtovaras, enkä ihan rehellisesti haluaisikaan tietää. Koirat muuttuivat jälleen silmissä tajuttuaan, että mamma tuli kotiin.

Esimerkki reaktiosta, kun emäntä ei vain tajua...

Kolmas esimerkkini on kaupunkialueelta ulkoa. Seisoin juttelemassa erään tutun kanssa ja koirista oli sillä kertaa mukana vain Jäbä. Koira oli rennosti ja rauhassa vierellä, kunnes näin henkilön, joka lähestyi ihan rauhassa, minun silmissäni eleissä tai liikkeissä ei ollut mitään outoa. Kyseessä puolituttu ja ihmettelin, miksi Jäbä reagoi todella vahvasti ja antaa selkeästi haukulla varoituksen, en tiedä oliko se tarkoitettu minulle tiedoksi vai lähestyvälle henkilölle varoitukseksi: ”älä tule lähemmäksi”. Ihmettelin reaktiota, sillä se ei ollut Jäbälle normaalia käytöstä, kun minä en tajunnut mitään olevan pielessä, henkilö oli tuttu ja liikkeet mielestäni normaaleja.

Myöhemmin selvisi, että ohitse kulkenut henkilö oli ollut huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Jäbä ilmoitti, että henkilön käytöksessä on jotain epäilyttävää. Samanlaisen reaktion saavat aikaiseksi esimerkiksi vahvassa humalatilassa olevat henkilöt ja pidänkin parempana tuossa kohtaa ilmoittaa hyvin selkeäsanaisesti, ettei kannata tulla lähemmäs. Ihan joka kerran ei ole uskottu, ennen kuin Jäbä on itse näyttänyt hyvin selvästi, että kaikki on ok, kun pysyt kaukana, mutta yhtään askelta lähemmäs mammaa ei kannata tulla.

Grosspitz on joskus kuin "susi lampaiden vaatteissa", suloinen, pörröinen, ihana , mutta ennen kaikkea se on rakastava perheenjäsen, joka suojelee omaa laumaansa tarvittaessa vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka. Suojeluviettinen koira on rauhoittava asia , mutta suojeluvietti pitää ymmärtää ja sen kanssa pitää osata toimia. Ihmisen ja koiran välinen kommunikointi on oltava kunnossa ja koiran on voitava luottaa siihen, että oma ihminen kertoo hoitavansa tilanteen, ilman että koiran itsensä pitää ryhtyä toimintaan. Grossit ottavat kyllä helposti ohjat omiin tassuihinsa, mikäli ihminen ei osaa toimia ja kommunikoida.

 

 

 

Translate »